Joskus kesällä 1999 olin käymässä tutun helsinkiläisen ravintolan bileissä, ja tapasin nykyisen hyvän kaverini, Kimmon. Kimmo taisi siihen aikaan työskennellä tuottajana jossain päin helsinkiä firmassa josta en ollut aiemmin kuullut kuin ehkä nimen mutta se mitä hän teki, kiehtoi minua kovasti. Tuli puheeksi oma työni, työskentelin silloin isossa kansainvälisessä yrityksessä erityisalueenani Unix ja Kimmo tästä innostuneena kysyi "Milloinkas tulet meille haastatteluun?". Sovimme käynnistä ja menin myöhemmin käymään tuossa oudossa talossa josta jälkikäteen tulee mieleen hieman paikallinen versio
GooglePlex:stä.
Sillä kerralla ei tärpännyt, koska tekniikan puolen johtohahmo ei uskonut minun kykenevän suoriutumaan Unix-ylläpidon tehtävistä ilman ohjelmointitaitoa mutta idea kypsyi vanhetessaan ja tapasin Kimmoa vielä muutaman kerran kuukaudessa johtuen yhteisestä after work -paikasta ja osaksi tuttavapiiristäkin. Joskus ennen joulua törmäsin Kimmoon ja hänen työkaveriinsa Einoon joka kertoi että minulle saattaisi olla töitä. Firma oli muuttamassa keskustaan ja tarvitsi Unix- ja Linux-taitoista ylläpitohenkilökuntaa, johon oma kokemukseni tuntui sopivan kuin nyrkki silmään, joten uudempien neuvottelujen seurauksena viimein aloitin työt seuraavan vuoden puolella.
Pääsin hommaan sisään aika nopeasti ja palkkakin juoksi paremmin kuin edellisen työnantajan palveluksessa joten kaikki oli paremmin kuin hyvin, lukuunottamatta sitä että autoni keräsi roimasti parkkisakkoja keskustan alueelta. Töissä oli mukava porukka joka viihtyi keskenään vapaa-ajallakin ja rahaa paloi kantabaariin aika paljon kun töiden jälkeen jäimme usein toimistolle pelaamaan väkivaltaisia verkkopelejä ja nauttimaan lempijuomiamme. Koska toimisto sijaitsi strategisesti hyvällä paikalla Helsingin ydinkeskustassa, ei ollut lainkaan harvinaista että vietimme öitämme firman sohvilla nukkuen ja aamulla suihkun ja ruokasalin kautta kustannuspaikalle siirtyen. Ei ollut vapaa-ajan ongelmia kun saatti mennä viikkokin työpaikan ja kapakan välillä sukkuloiden. Eikä tästä nyt pidä saada väärää kuvaa, kyllä me töitä teimme ja lujasti. Palveluiden toimivuus oli tärkeintä kaikessa ja www-serverit saatettiin nostaa pystyyn baaritiskillä kommunikaattoria käyttäen siinä missä toimistolla, konesalissa tai kotona istuen yhtälailla.
Kaiken tämän tietysti mahdollisti se, että koko joukko muodostui nuorista poikamiehistä joilla oli suhteellisen paljon löysää rahaa käytössään ja työnantaja tarjosi kaikkien käyttöön työvälineet joilla pystyi työnsä hoitamaan lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Jos keskellä yötä tuli hälyytys konesaliin korjaamaan kaatunutta palvelinta niin taksi pihaan ja firman kortilla ajettiin hoitamaan homma kotiin. Sitä, mitä tämä kaikki maksoi, en halua ajatella koska puitteet olivat aika upeat kaikin puolin. Oli kokki joka laittoi ruokaa päiväsaikaan, hieroja joka kävi pari kertaa viikossa ja iso keskustakiinteistö joka oli sisustettu hienommin kuin moni mainostoimisto. Mutta varaa oli, koska kasvuodotukset olivat valtaisat ja rahoitus tuli kahdelta pörssiyhtiöltä joiden kirstusta ei aivan heti tarvinnut pohjaa etsiä.
